Kauppojen aukioloajat vapautuvat

Hallitus esittää 22.10.2015, että vähittäiskaupan sekä parturi- ja kampaamoliikkeen aukioloajoista annettu laki kumotaan. Tämän seurauksena näiden aukioloajat vapautuvat. Muutos on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Poikkeuksen tekisi kauppakeskuksessa tai vastaavassa myymäläkeskittymässä toimivan pienyrittäjän oikeus pitää liikkeensä suljettuna yhtenä päivänä viikossa. Tätä koskeva säännös siirretään sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin.

Vähittäiskauppoja sekä parturi- ja kampaamoliikkeitä koskevat aukiolosäännökset ovat vaikeaselkoisia ja sekavia. Sallittu aukiolo on riippuvainen muun muassa myymälän toimialasta, myytävistä tuotteista, myymälän sijainnista, pinta-alasta, kellonajasta ja kalenterikuukaudesta. Merkittävä määrä poikkeuksia, kuten 15 kirkollista tai muuta juhlapäivää vuodessa, lisää sekavuutta ja vaikeuttaa mahdollisuutta arvioida sitä, milloin vähittäiskaupan palveluja voi olla saatavissa.

Nykyisen sääntely on johtanut tiettyjen kauppamuotojen suosimiseen. Kilpailuneutraliteetin ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta tämä ei ole perusteltua.  Nykyiset rajoitukset asettavat erityyppiset ja -kokoiset liikkeet epätasa-arvoiseen asemaan. Uudistus myös poistaa kaupoilta ja hiusalan yrittäjiltä toistuvan velvollisuuden poikkeuslupien hakemiseen.

Esityksen tavoitteena on että elinkeinonharjoittaja voi aiempaa vapaammin itse päättää, milloin hän pitää liikkeensä auki. Uudistus olisi siten esimerkki sellaisesta mahdollistavasta sääntelystä, joka ei perustu lainsäätäjän käskyihin ja kieltoihin vaan elinkeinoelämää ja yrittäjyyttä edistävään joustavaan toimintatapaan. Uudistus parantaa perinteisen kaupan kilpailukykyä suhteessa verkkokauppaan. Uudistuksen arvioidaan lisäävän kaupan alan yritysten valmiutta tarjota työtunteja nykyisille työntekijöille ja valmiutta palkata uusia koko- ja osa-aikaisia työntekijöitä. Samalla paranisivat kuluttajien mahdollisuudet asioida kaupan toimipisteissä heille itselleen sopivina aikoina.