Ministeri Berner: Uusi liikennepalvelulaki helpottaa meidän liikkumista

Liikenteen ja viestinnän sektorilla kuluvalla hallituskaudella on sujuvoitettu säädöksiä ja purettu normeja valtava määrä. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä voimaan tuleva liikennepalvelulaki on yksi isoimmista norminpurkuhankkeista, kirjoittaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner blogissaan.

Liikennepalvelulain avulla liikkumisen palveluiden tarjonta muuttuu asiakaskeskeiseksi “liikkuminen palveluna” -ajattelun edetessä. Tavoitteena on, että palveluiden käyttäjät saavat aiempaa helpommin hyvää ja ajantasaista tietoa palveluista sekä käyttöönsä saumattomia matkaketjuja lähtöpisteestä määränpäähänsä saakka.

Alkavalla viikolla kaikki ministeriöt tulevat nostamaan esiin sitä työtä, mitä säädösten sujuvoittamiseksi on norminpurkuhankkeen puitteissa tehty. Hankkeella on tavoiteltu parempaa sääntelyä ja hyvää lainvalmistelukulttuuria. Tuloksena on ollut selkeämpiä ja ymmärrettävämpiä lakeja, nopeampaa asiointia sekä kansalaisille että yrityksille ja kaiken kaikkiaan ohuempaa byrokratiaa.

Säädösten sujuvoittaminen on jatkuvaa kyseenalaistamista. Lainsäädäntöä, määräyksiä ja linjauksia tulee tarkastella kriittisesti ja kysyä: palvelevatko olemassa olevat säännöt suomalaisen yhteiskunnan päämääriä? Onko jotakin turhaa? Voidaanko jotakin tehdä paremmin? kysyy Berner.